lauantaina, kesäkuuta 28, 2003

An Fuaimniú agus an Litriú - Ääntäminen ja oikeinkirjoitus 2a: Litir ar litir - kirjain kirjaimelta


A


Kun A on painollisessa asemassa ja ilman aksenttimerkkiä, se äännetään lyhyenä, mutta selkeänä. Tosin on syytä muistuttaa, että:

- Connachtissa historiallisesti lyhyt A pitenee, jolloin se on leveän konsonantin jäljessä lähinnä suomen aa, ahtaan konsonantin jäljessä lähinnä suomen ää: caith! [ka:] "heitä! ammu! kuluta!", bean [b'ä:n] "nainen".

- Ulsterissa A:lla on taipumus muodostaa diftongi jäljessä tulevan I:n kanssa: caith! [kaih'] "heitä! ammu! kuluta!"; lisäksi kirjoituksen EA, jossa esim. Connachtissa E on pelkkä liudennusmerkki ja A se varsinainen vokaalimerkki, ääntyy Ulsterissa pikemminkin lyhyenä e:nä: beatha: U [b'eh@], Co [b'ä:] "elämä".

- Kun A on kosketuksissa konsonanttikirjaimen kanssa, se suojaa sitä caol le caol, leathan le leathan -periaatteen mukaisesti liudennukselta (ahtaudelta). Pitkän E:n (oikeinkirjoituksen É) perässä lyhyt A on pelkkä sleamhnóg eli liudennussuoja, joka ei vaikuta ääntämiseen muuten kuin estämällä ahdasta É-vokaalia tekemästä seuraavaa konsonanttia ahtaaksi: tréan [t'r'e:n] "vahva, voimakas; vahvuus, voima" - huomaa, että alun TR on ahdas (liudentunut, palatalisoitunut), lopun N leveä.

- Kun A:ta seuraa E, näitä tulee pitää yhtenä kokonaisuutena: kyseessä on pitkä E, jota seuraa JA edeltää leveä konsonantti: Gael [ge:l] "gaelilainen, iiriä tai gaelilaista kieltä puhuvaan tai puhuneeseen kansaan kuuluva henkilö". Jos seuraava konsonantti onkin ahdas, tarvitaan I-kirjainta sleamhnógiksi: traein [tre:n'] "juna". AE ei oikein sovi caol le caol, leathan le leathan -periaatteeseen, ja se onkin otettu iirin oikeinkirjoitukseen verrattain myöhään.

- Kun A:ta seuraa O, nämä äännetään pitkänä I:nä, jota seuraa ja edeltää leveä konsonantti: saol [si:l] "elämä, maailma". Koska edellisen ja seuraavan konsonantin leveys vaikuttaa vokaaliin, se saattaa kuulostaa y-mäiseltä tai samantapaiselta kuin venäjän bI-kirjain tai turkin pisteetön I, siis suun takaosassa ääntyvältä i:ltä - merkitään tätä nyt vaikka [ï]:llä, saol [sï:l]. Munsterin murteelle on ominainen hyvin e-mäinen tapa ääntää AO. AO-vokaalin vetelä vaihtelevuus eri realisaatioiden välillä samankin ihmisen puheessa johti siihen, että esim. sukunimi Ó Maolagáin saattoi englanninkielisten ihmisten suussa muuttua niin Mulliganiksi kuin Milliganiksikin.

Jos A on painottomassa tavussa, se ääntyy epämääräisenä mutinaäänteenä [@]. Tosin on muistettava, että Ulsterissa -ach äännetään selvällä a:lla, ja Munsterissa -ach on taipuvainen vetämään painon päälleen, jos ensimmäisessä tavussa ei ole pitkää vokaalia.

Painokas A sulautuu perässä tulevaan heikentyneeseen konsonanttiin dh, gh, mh, bh muodostaen diftongin: adhradh "ihailu" [air@], aidhm "maali, kohde" [aim'], adhastar "talutin, riimu" [aist@r], maighdean "neito" [maid'@n], aimhreas "epäilys" (Connemaran murretta) [aiv'r'@s] (kirjakielen hyväksymä muoto on amhras [aur@s]), samhradh "kesä" [saur@], babhta "keikka, rupeama" [baut@]. Huomaa kuitenkin, että Ulsterin murteessa adh, aidh äännetään usein pitkänä, joskus hieman ö-mäisenä e:nä: aidhm [e:m']~[ö:m'], bladhaire "liekki" [ble:r'@] ~ [blö:r'@], cladhaire "pelkuri" [kle:r'@] ~ [klö:r'@], ja abh, amh vastaavasti suppeana o:na: samhradh [so:ru] (tosin Ulsterissakin mielellään [sauru], koska tämä sana voi muuten sekaantua sanaan sonrú "huomaaminen, merkillepaneminen"), amhras [o:r@s]. Toisaalta on huomattava, että englantilaisissa lainasanoissa esiintyessään [au]-diftongi kirjoitetaan tavallisesti ABH: treabhsar "housut" [t'r'aus@r]. Muuten, huomatkaapa sanan sleamhnóg ääntäminen: Connemarassa [s'l'auno:g], Ulsterissa [s'l'o:nag]. Yksitavuinen adjektiivi amh "raaka" (vrt. amhábhar "raaka-aine") äännetään yleensä ilman diftongia, [av] tai jopa [af]. Amhrán "laulu" äännetään mieluummin [o:ra:n] kuin [aura:n] Ulsteria etelämpänäkin. Adhmad "puu(aine)" äännetään ainakin Connemarassa [a:m@d], ikään kuin se kirjoitettaisiin *ámad.

Viimeisessä tavussa ja painottomana sellaiset yhdelmät kuin -adh, -amh ääntyvät aika monenlaisi tavoin riippuen siitä, mikä on murre ja kieliopillinen funktio. Tässä vain todettakoon, että Connachtissa (Connemarassa) tavallisin ääntämistapa molemmille on pelkkä [@], Ulsterissa lyhyt [u]. Munsterissa -adh on yleensä pelkkä [@], mutta -amh on [-@w], selkeästi kuuluvalla w-äänteellä. (Tämä tosin kuuluu tarkkaan ottaen mh:n ääntämistä käsittelevään kohtaan.)

Á


Kun A on historiallisesti pitkä ja sen merkiksi varustettu akuutilla aksenttimerkillä, se äännetään tietysti pitkänä. Connachtissa se on hieman o-mainen, samaan tapaan kuin englannin aw sellaisissa sanoissa kuin law, saw - näin se kuulostaa selvästi erilaiselta kuin Connachtin murteessa pidentyvät, historiallisesti lyhyet a:t. Ulsterissa Á on selvästi ä-mäisempi, ja connemaralainen tapa ääntää bean, nainen, kuulostaa ulsterilaisesta melkein samalta (alkukonsonantin ahtautta lukuunottamatta) kuin bán, valkoinen. Jos pitkän a:n edellä on ahdas konsonantti - jota merkitään sleamhnógilla E - ulsterilainen saattaa jopa ääntää sen e-mäisenä: breá "nätti, kiva, upea" - U [br'ä:] ~ [br'e:].



Niissä murteissa, joita ennen vanhaan puhuttiin nykyisen Pohjois-Irlannin alueella, tämä tendenssi oli erityisen voimakas - siksi ulsterilaisen kansanjohtajan Seán Ó Néillin nimi kirjoitettiin englanniksi Shane O'Neill (ei siis esimerkiksi Shawn). Nykyisen Belfastin (Béal Feairste tai Béal Fearsaide = tulvauoman, tulvalla muodostuvan joen [fearsaid] suu [béal]) ja Derryn (Doire = lehto, tammimetsä; dair, darach = tammi) iirinharrastajat pyrkivät jäljittelemään Donegalin kreivikunnassa, Ulsterin maakunnan Irlannin tasavaltaan kuuluvassa osassa vielä eläviä murteita, erityisesti merkittävien Griannan kirjailijaveljesten tuotannossa käytettyä Ranafastin (Reann na Feairste) murretta.

Painottomissa tavuissa pitkä Á lyhenee Ulsterissa, muttei muutu miksikään muminavokaaliksi. Lisäksi Ulsterissa ÁTH äännetään lyhyellä a-äänteellä, esim. máthair "äiti" [mahir']. Ulsterissa siis máthair ja athair, äiti ja isä, rimmaavat. Muuten Ulsterissa myös Á saattaa muodostaa seuraavan -ithin kanssa [ai]-diftongin, vrt. áith "tiiliuuni, kalkkiuuni, polttokeko" [aih'].

Munsterin murteissa pitkä Á, kuten pitkät vokaalit yleensäkin, vetää painon päälleen vaikkei se olisikaan ensimmäisessä tavussa: biorán: U [b'eran], Co [b'ura:n], Mu [b'r'a:n] "kiinnitysneula, esim. nuppineula".

perjantaina, kesäkuuta 27, 2003

An Fuaimniú agus an Litriú - Ääntäminen ja oikeinkirjoitus 1: Caol le caol - leathan le leathan


Iirin kielen oikeinkirjoituksen pääperiaate on: caol le caol, leathan le leathan eli "ahdas ahtaan vieressä ja leveä leveän vieressä". Mitä tämä tarkoittaa?

Ahtaat konsonantit - englanniksi slender consonants, iiriksi na consain chaola tarkoittavat palatalisoituneita konsonantteja. Palatalisoitunut on sellainen konsonantti, jonka ääntämisessä tuntuu palataalinen koartikulaatio. Tiedän, että nuo sanat kuulostavat todella pelottavilta, joten otetaan uudestaan. Palatum on latinaa ja tarkoittaa kovaa kitalakea, eli sitä suun kovaa kattoa, jota vasten esim. suomen J-äänne ääntyy. Koartikulaatio tarkoittaa, että tietty suun osa tulee mukaan ääntämiseen - esimerkiksi palatum. Palataalisesti koartikuloidut konsonantit ovat siis sellaisia, joiden ääntämiseen kova kitalaki osallistuu. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä, että konsonantti saa j:n sävyä, eli liudentuu.

Leveät konsonantit - englanniksi broad consonants, iiriksi na consain leathana, ovat sellaisia konsonantteja, jotka eivät palatalisoidu. Sen korostamiseksi niihin liittyy usein velaarinen tai labiaalinen koartikulaatio. Ennen kuin nuo kauhean rumat sanat saavat teidät ruilauttamaan vetelät pöksyynne, selitän mitä ne tarkoittavat. Velum on se kitalaen pehmeä läski joka on palatumin takapuolella, siis pehmeä kitalaki, ja kun konsonantti äännetään velaarisesti koartikuloiden, se tarkoittaa, että kieli lähestyy velumia. Labia taas tarkoittaa huulia, eli kun konsonanttiin liitetään labiaalinen koartikulaatio, se tarkoittaa, että huulet viedään lähemmäksi toisiaan, jotta ne pääsisivät vaikuttamaan siltä, mitä konsonantti kuulostaa.

Konsonantteja on siis kaksi sarjaa, leveät ja ahtaat, ja se, onko konsonantti leveä ja ahdas, ilmaistaan oikeinkirjoituksessa siten, että leveän konsonantin vieressä on aina jokin leveistä vokaaleista (broad vowels, na gutaí leathana): A, Á, O, Ó, U, Ú, AE; ja ahtaan konsonantin edellä ja jäljessä on jokin ahtaista vokaaleista (slender vowels, na gutaí caola) I, Í, E, É. Tätä tarkoittaa periaate "ahdas ahtaan vieressä, leveä leveän vieressä".

Velarisoituminen tai labialisoituminen valitaan maun mukaan, riippuen siitä kumpi siinä tietyssä asemassa on helpompi tapa korostaa konsonantin leveyttä, sen "ei-ahtautta". Velarisoituminen kuulostaa siltä kuin konsonantin ympärillä "leijuisi" heikko a-mainen sävy, labialisoituminen taas tuntuu enemmän u-tai o-maiselta.

Huomaa, että oikeinkirjoituksen vokaalikirjain voi käytännössä olla ns. sleamhnóg [s'l'auno:g] eli pelkkä leveys- tai kireysmerkki, tai leveys- tai kireyseste, jota ei äännetä erillisenä vokaalina, vaan joka "suojaa" konsonanttia esim. pitkältä vokaalilta. Sanoissa "ole!" ja buí keltainen suurin ääntämisero on se, että äännetään ahtaalla b:llä [b'i:] ja buí leveällä b:llä [bi:] - jälkimmäisessä voi tosin kuulua heikko w-äänne [bwi:]; mutta idea on, että b ikään kuin "suojataan" sleamhnógilla pitkän i:n ahtaudelta ja äännetään leveänä.

Huomaa, että sanassa sleamhnóg on itsessään yksi sleamhnógina toimiva kirjain - se on tuo e.

Caol le caol, leathan le leathan -sääntöä rikotaan keskeisessä sanavarastossa eräiden hyvin tavallisten adverbien kohdalla, jotka ovat yleensä etymologisesti katsoen yhdyssanoja ja saavat painonkin toiselle tavulle: inné [in'é:] "eilen", inniu [in'ú] "tänään", aréir, aréirnas [@r'é:r', @r'érn@s] "viime yönä".

Tässä kurssissa käytetyssä hyvin kotitekoisessa foneettisessa kirjoituksessa liudentuminen (ahtaus) ilmaistaan konsonanttikirjainta seuraavalla heittomerkillä ', epämääräinen neutraali öhöm-vokaali @-merkillä, koska sitä nurinpäin käännettyä e:tä ei kuitenkaan mistään saa. Foneettisessa kirjoituksessa merkitsen painoa vokaalimerkin päällä olevalla akuutilla aksentilla, vaikka se hieman harhaanjohtavaa onkin, kun akuutti aksentti iirin oikeinkirjoituksessa on pituusmerkki.

Aakkoset


Iirin kielessä käytetään seuraavia kirjaimia:

A, B, C, D, E, F, G, H, I, L, M, N, O, P, R, S, T, U.

K ei ole tarpeellinen, koska C äännetään aina K:na, ei koskaan S:nä.

J esiintyy tuoreissa englantilaislainoissa: jaingléir "sunnuntaikalastaja", joltaeir "markkinakauppias, helppoheikki", jab "työpaikka, duuni, jopi", jéiníos "sirpaleet", jacaí "kilparatsastaja, jockey".

Q esiintyy joskus tuoreissa lainoissa: quinín kiniini, samoin V: vótóir "äänestäjä", vóta "ääni", W: wigwam "intiaanimaja, wigwam", X: xéaroftailmia "kseroftalmia, yösokeus, hämäräsokeus, vitamiininpuutteesta johtuva näköhäiriö"; Y: yó-yó "jojo", Z: zó-eolaíocht "zoologia, eläintiede", "eläintarha". Huomaa, että lainasanoissakin v- ja w-äänteet sanan sisällä merkitään yleensä bh:lla: searbhónta "palvelija", seirbhís "palvelu".

Nykyiirin ainoa diakriittinen merkki on akuutti aksentti, iiriksi síneadh [s'i:n'u] "venytys" tai síneadh fada [s'i:n'u fad@] "pitkä venytys". Sillä merkitään pitkiä - tai historiallisesti pitkiä - vokaaleja. Latinankielisten käsikirjoitusten korjausmerkistä, punctum delensistä kehittynyt heikennyspiste oli 1940-luvun lopun oikeinkirjoitusuudistukseen asti käytössä konsonanttikirjainten päällä heikennykseksi tai lenitioksi (iir. séimhiú) kutsutun mutaation merkkinä, mutta se korvattiin kirjainta seuraavalla h:lla uudessa oikeinkirjoituksessa.

Iiriä kirjoitetaan ja painetaan nykyisin yleensä tavallisilla latinalaisilla aakkosilla. Ennen oikeinkirjoitusuudistusta iirissä käytettiin mielellään Kaarle Suuren aikaisia minuskeleita muistuttavia - lähinnä keskiaikaisten luostarikäsikirjoitusten käsialaan perustuvia - ns. gaelilaisia kirjaimia, ja tällä tyylillä painettuja kirjoja löytää edelleenkin Irlannin antikvariaateista (esim. Cathach Books Dublinissa). Gaelilaiset kirjaimet, heikennyspiste ja vanha oikeinkirjoitus jäivät käytöstä suunnilleen samanaikaisesti. Tiedän tasan yhden kirjan, joka yhdistää uuden oikeinkirjoituksen heikennyspisteisiin ja gaelilaisiin kirjaimiin: se on Niall Ó Dónaillin pitäjänhistoria Na Glúnta Rosannacha.

Vanhaa oikeinkirjoitusta erottaa uudesta muilta osin lähinnä mykkien kirjainten puuttuminen ja puhtaasti etymologisista syistä käytettyjen kirjoitustapojen muuttaminen ääntämisen mukaiseksi: sgéalaidheacht -> scéalaíocht, Gaedhilge -> Gaeilge, siubhal -> siúl, saoghal -> saol, Gaodhal -> Gael, básaighthe -> básaithe, maolughadh -> maolú, riaghlughadh -> rialú, riaghalta -> rialta, riaghaltas -> rialtas. Eräissä sanoissa pitkän e:n merkkinä käytetty eu on korvattu säännöllisemmillä éalla tai éillä: eug -> éag, leug -> léig.

Erityisesti Ulsterissa vanhalla kirjoitustavalla on vielä jonkin verran kannatusta, koska eräiltä osin se vastaa paremmin paikallisen murteen ääntämistä, vrt. tráigh "ranta", U [trai], Connemara [tra:], genetiivi trágh, U [trau], Connemara [tra:w]; virallisen oikeinkirjoituksen mukaan sekä genetiivi että nominatiivi on trá. Ulsterissa myös verbien toisen taivutusluokan futuuri- ja konditionaalimuodot äännetään paremmin vanhaa oikeinkirjoitusta vastaavalla tavalla: labhróidh "puhuu" (futuuri): Connachtissa [lauro:], Munsterissa [l@wró:g'], Ulsterissa [lo:rahi] - vrt. vanhaa oikeinkirjoitusta labhróchaidh.

Iirin aakkosista käytetään yleensä englanninkielisiä nimiä, paitsi että R on pikemminkin [a:r], kuuluvalla ärrällä; A on [a:] eikä [ei], ja H on [he:t's'] eikä [eitS].

torstaina, kesäkuuta 26, 2003

Tervetuloa blogimuotoiselle iirin kielen nettikurssille!


Jo kauan minulla on ollut suunnitelmissa jonkintyyppisen iirin nettikurssin laatiminen, mutta kertaakaan siitä ei ole tullut mitään, kun materiaalin laatiminen kieltä jo osaaville on ollut prioriteetti. Mutta nyt päätin kokeilla, onnistuisikohan kurssin laatiminen blogimuodossa.

Iirin kieli on indoeurooppalainen kieli. Kelttikielet, jotka ovat yksi indoeurooppalaisten kielten alaryhmistä, jakautuvat maantieteellisesti saarikelttiläisiin ja mannerkelttiläisiin, äänteellisen kehityksen mukaan P-kelttiläisiin ja Q-kelttiläisiin kieliin. Kaikki nykyisin puhuttavat kelttikielet ovat saarikelttiläistä - ts. britteinsaarelaista - alkuperää, sillä Euroopan mantereella puhutut kelttiläiset murteet ja kielimuodot - gallia (Ranskassa), keltti-ibeeri (Espanjassa), lepontti (Pohjois-Italiassa) kuolivat sukupuuttoon jo ammoin: niiden puhujat siirtyivät puhumaan latinaa, joka tällöin hajaantui verraten nopeasti erilaisiksi romaanisiksi murteiksi. Bretagnessa puhuttu bretonin kieli on syntynyt verraten myöhään Brittein saarilta niemimaalle suuntautuneen muuttoliikkeen tuloksena.

Kelttiläisiin nykykieliin kuuluvat iiri, skottigaeli, kymri (Walesissa) sekä bretoni. Kriteerejä väljentäen mukaan voidaan hyväksyä myös Man-saaren manksi ja Cornwallin korni. Molemmat ovat sikäli kuolleita kieliä, että kornin viimeinen äidinkielinen puhuja Dolly Pentreath kuoli jo 1777, viimeinen manksilainen, Edward Maddrell, 1970-luvulla. Kumpaakin kieltä elvyttämään on kuitenkin noussut innokas aktivistiliike, ja Man-saaren paikallisen parlamentin valtiopäiväkirjoissa manksilla on ilmeisesti jopa vahvempi asema kuin iirillä Irlannissa.

Kymri, bretoni ja korni muodostavat keskenään lähisukuisen brittiläisen ryhmän. Alkuperäinen kelttiläinen sananalkuinen kw-äänneyhtymä (samanlainen kuin englannin qu-) muuttui niissä p:ksi - siksi niiden sanotaan olevan P-kieliä. Iiri ja sen lähisukukielet skottigaeli ja manksi ovat Q-kieliä, eli niissä kw muuttui k:ksi. Sananalkuinen v muuttui iirissä f:ksi, brittiläisissä kielissä gw:ksi: keltt. *vindos "valkoinen" > iir. fionn, kymr. gwen, gwyn. Näin esimerkiksi iirin sanaa ceann [k'aun] "pää" vastaa kymrin pen; vrt. myös iirin fáisc! [fa:s'k'] "puserra!" ja kymrin gwasg "kirjapaino".

Tällä kokeillaan että toimii - seo an triail...oidhirp...örp!


Lörem ipsúm ja lälläti lää. Toimivatko nyt sekä skandit että ákúútít áksénttímérkít?