Eadarlúid - Välinäytös:
Cupla focal fá dtaobh de na canúintí - Pari sanaa murteista
Koska iirin ääntämisoppaassani on viitattu jo moneen otteeseen iirin murteisiin - ja koska pelkkä ääntämisen opettelu on puuduttavaa touhua - lienee paikallaan sanoa pari sanaa näistä murteista.
Toivottavasti kukaan ei pidä hälyttävänä eikä pelottavana sitä tietoa, että iirin kielessä on - puhujien verrattain pienistä määristä huolimatta - aika suuria ja merkittäviä murre-eroja, ja eri murteiden puhujilla voi olla melkoisesti vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Vaikka oikeinkirjoituksen standardisoinnissa onkin päästy melkoisen pitkälle, monet kirjailijat pitäytyvät yhä omien murteittensa mukaisissa erikoisissa kirjoitustavoissa, ja kun on tottunut yhteen murteeseen, toisten murteiden sanavarasto voi aluksi tuntua pelottavalta. Toisaalta englannin kieli on vaikuttanut eri murteisiin eri tavalla: ulsterilaiseen kirjallisuuteen tutustuttuani pidin jonkin aikaa Munsterin iiriä englannin turmelemana mongerruksena, ja vieläkin minulta saattaa päästä muheva kirous, jos törmään eräisiin munsterilaisten lempianglisismeihin - tarkoitan siis lauseopin ja sanontojen anglisismeja, englantilaisilta lainasanoiltahan on yhtä vaikea välttyä kuin kuolemalta, veroilta ja nuorten naisten fasistiselta pahuudelta.
Iirin murteet jaetaan kolmeen pääryhmään maakuntarajojen mukaan. Irlannissa on neljä maakuntaa, vaikka niitä kumma kyllä kutsutaan viidenneksiksi (cúig = viisi, cúige = maakunta): Cúige Laighin (Leinster) idässä, Cúige Mumhan (Munster) etelässä, Cúige Chonnacht (Connacht tai vanhemmalla englannin oikeinkirjoituksella Connaught) lännessä sekä - totta kai - Cúige Uladh (Ulster) pohjoisessa. Maakunnilla ei ole hallinnollista merkitystä: perinteinen Ulsterin maakunta, Cúige Uladh, ei ole sama kuin Pohjois-Irlannin valtio, Tuaisceart na hÉireann. Pohjois-Irlantiin kuuluu kuusi kreivikuntaa (jotka tosin on nyttemmin korvattu uudella piirikuntajaolla): Antrim/Aontroim, Armagh/Ard Mhacha, Derry tai Londonderry/Doire, Down/an Dún, Fermanagh/Fear Manach ja Tyrone/Tír Eoghain. Perinteisen maakuntajaon mukaan Ulsteria ovat myös Monaghan/Muineachán, Cavan/an Cabhán ja Donegal/Dún na nGall.
Leinsterin murteet kuolivat sukupuuttoon jo aikapäiviä sitten, tosin niistä tiedetään jälkeenjääneiden käsikirjoitusten perusteella yllättävän paljon. Itse asiassa näyttää siltä, että kolmen päämurteen vaakasuorat rajat jatkuivat itään - että Leinsterin pohjoisosassa (Louth/Lú, Drogheda/Droichead Átha) esim. puhuttiin aika ulsterilaistyyppistä murretta. Dublin/Baile Átha Cliath on periaatteessa ollut englantilaistunut jo kauan, mutta vielä 1800-luvun alussa kaikki iirin murteet sekoittuivat toisiinsa dublinilaisissa köyhälistökortteleissa.
Ulsterin murteita puhutaan äidinkielenä nykyään yksinomaan Donegalin (Dún na nGall) kreivikunnassa, joka ei kuulu Pohjois-Irlantiin, mutta jossa kylläkin sijaitsee Irlannin pohjoisin rannikkokaistale. Iirinkieliset alueetkin ovat enimmäkseen rannikolla ja saarilla - vallankin Toryn saarella (Oileán Thoraí), jossa asuu ihan oikeita ihmisiä, ei suinkaan hirviömäisiä fomori-merirosvopetoja (Fomhóraigh), kuten mytologiassa kerrotaan. Iirinkielisestä rannikkoalueesta käytetään yleensä kreivikunnan vanhaa nimeä Tír Chonaill, joka jäi englanninkielisessä muodossaan Tyrconnell pois virallisesta käytöstä, kun kreivikunnan kreivi, tai mikähän jaarli nyt olikaan, osallistui kapinaan englantilaisia vastaan, mistä rangaistukseksi sekä mies teloitettiin että hänen sukunsa maat lakkautettiin erillisenä läänityksenä. Donegalinlahden (Bá Dhún na nGall) pohjoispuolisen niemen kärkiosassa on verraten iirinkielisiä paikkoja: Kilcar/Cill Charraigh, Teelin/Teileann, Carrick/An Charraig, Glencolumbkille/Gleann Cholm Cille. Tuhdin iirinkielisiä alueita täytyy kyllä hakea pohjoisempaa, Rossesista (Na Rosa) ja Gortahorkin (Gort an Choirce) suunnalta. Sisämaan iirinkieliset alueet, ns. Keski-Donegal eli Lár Thír Chonaill, ovat nykyään pahasti englantilaistuneet, samoin Fanad Headin (Ceann Fhánada) ja Rosgullin (Ros Goill) pikku rannikkotilkut kreivikunnan koillisosassa. Sitä vastoin siellä, missä Irlannin länsirannikko kääntyy pohjoisrannikoksi, Bloody Forelandin (Cnoc na Fola) tienoilla, iiri on yhä vahva.
Ulsterin murteiden katsotaan yleensä eroavan selkeästi muiden maakuntien murteista, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että kaikki murteet ovat aluksi vaikeita tottumattomalle. Kirjallista merkitystä Ulsterin iiri on saanut Irlannin itsenäistymisen jälkeen erityisesti Griannan veljesten kirjallisen tuotannon ansiosta. Vanhempi heistä, Séamus Ó Grianna, kirjoitti 20-luvulta 60-luvulle saakka kotiseutunsa maalaismiljööseen sijoittuneita romaaneja ja novelleja, joista suurin osa viljeli yksiä ja samoja motiiveja ja teemoja - erityisesti onnettomia rakastumisia hänen kirjoissaan on kyllästymiseen asti. Tuotteliaisuutensa ja maalaismiljöidensä vuoksi Séamus Ó Griannaa voi sanoa iirinkielisen Irlannin Kalle Päätaloksi. Häntä on pilkattu paljon, mutta sekä aidon murteen viljelijänä että kansantapojen kuvaajana hän on merkittävä. Hänen veljensä Seosamh, joka kirjoitti sukunimensä (kirkonkirjojen mukaan Greene) muodossa Mac Grianna, oli kirjailijana kykenevämpi, - toisin kuin muuttumattomaksi idealisoituun maaseutumiljööseen jämähtänyt veljensä, hän pyrki kuvaamaan iirinkielistä kylää ajan suurten muutosten, kuten nationalismin, politiikan ja näihin liittyvän englantilaistumisen pyörteissä. Seosamh joutui varhain luopumaan kirjailijanurastaan mielisairauden vuoksi, mutta hänen romaaninsa An Druma Mór kuuluu merkittävimpiin iiriksi kirjoitettuihin.
Connachtin murteet jaetaan kahteen alaryhmään, joista Mayon (Maigh Eo) kreivikunnan pohjoisosan murteet ovat nykyään häviämässä. Pohjois-Mayon murteita puhuttaneen yhä jonkin verran esim. Gweesallan/Gaoth Sáile, Belmulletin/Béal an Mhuirthead ja Achillin saaren/Oileán Acla suunnalla, mutta ainoa edes jotakuinkin vahvasti iirinkielinen alue Pohjois-Mayossa lienee Carrowtaigue/Ceathrú Thaidhg, pohjoisrannikon länsiosassa sijaitseva nyppylä. Tätä on pidettävä hyvin suurena menetyksenä, sillä Mayon pohjoisosan murteet ovat joustavasti molempiin suuntiin toimiva välittäjämuoto Ulsterin ja Connemaran iirin välillä, ja standardikieli olisi kaiken järjen mukaan pitänyt rakentaa Mayon iirin pohjalle. Harmi kyllä sitä ei edes ole dokumentoitu niin hyvin kuin pitäisi. Tärkeimmät tavallisen lukijan ulottuvilla olevat Pohjois-Mayon iirillä laaditut teokset ovat Seán Ó Ruadháinin romaani pikkupojan elämästä, Pádhraic Mháire Bhán; folklorekokoelmat A Mhuintir Dhú Chaocháin, Labhraígí Feasta ja Le Gradam is le Spraoi; sekä pieni kansansatukirjanen Ridire an Gháire Dhuibh ("Synkkänauruinen ritari").
Mayon kreivikunnan eteläosan murteet (Joyce Country/Dúiche Sheoigheach, Tourmakeady/Tuar Mhic Éadaigh, Recess/Sraith Shalach) ovat käytännössä eteläisen Connachtin suuren ja elinvoimaisen murrealueen pohjoiskärki: ne sijaitsevatkin Mayon ja Galwayn (Gaillimh) kreivikuntien rajan pinnassa. Galwayn/Gaillimh kreivikunta lieneekin Irlannin iirinkielisintä aluetta luonnostaan: sekä rannikolla - Connemarassa - että Aran-saarilla suuri osa väestöstä puhuu iiriä äidinkielenään. Kulttuurielämä - eritoten musiikki - on vilkasta, kellaribändejä löytyy joka toisesta kellarista, ja Inverinissä/Indreabhán toimii iirinkielisten oma kustantamo Cló Iar-Chonnachta. Connemaran ja Aranin murteiden taivutus on kuitenkin suuresti yksinkertaistunut ja sanojen loppuja niellään ärsyttävästi - connemaralaisia voikin pitää iirinkielisen Irlannin "turkulaisina". Murre poikkeaa monilla tavoin virallisesta standardista: esimerkiksi suosittu oppikirja Learning Irish, joka opettaa tätä murretta, joutuu valistamaan lukijoitaan siitä, että "asiakas" (englannin customer) on standardikielellä toki custaiméir, vaikka Connemarassa sanotaankin cuisliméir (!).
Connemaran ja Aran-saarten iiri ei aluksi päässyt sille kuuluvaan asemaan iirinkielisessä nykykirjallisuudessa, mutta erityisesti Irlannin huomattavimman iirinkielisen modernistikirjailijan, connemaralaisen Máirtín Ó Cadhainin runsaan ja kokeilevan kirjallisen tuotannon ansiosta murre on päässyt muovaamaan myös kirjallisuuden kieltä. Luonnollisesti myös eteläconnachtilaista folklorea on dokumentoitu runsaasti. Myös sellaiset tärkeät nykykirjailijat kuin Pádraic Breathnach ja Mícheál Ó Conghaile kirjoittavat Connemaran iiriä.
Eteläisistä Munsterin murteista erityisesti Kerryn/Ciarraí kreivikunnan iirillä on ollut aivan ratkaiseva vaikutus iirin nykykirjakielen muotoutumiseen, vaikka Munsterin murrealue on sekä maantieteellisesti hajanainen että puhujamäärältään niukka. Kerryn/Ciarraí murteista tärkeimmät ovat Dinglenniemen/Corca Dhuibhne murteet, joihin lukeutuu myös nyttemmin autioituneilla Blasket-saarilla/na Blascaoidí puhuttu iiri. Näiltä saarilta olivat kotoisin Peig Sayers, Tomás Ó Criomhthain ja Muiris Ó Súilleabháin, joiden omaelämäkerroista - Peig - A Scéal Féin, An tOileánach ja Fiche Bliain ag Fás - tuli meidän päiviimme asti irlantilaisten koulujen pakkopullaa. Corkin/Corcaigh kreivikunnan länsiosasta, ns. Muskerryn (Muscraí) alueelta taas oli kotoisin iirinkielisen nykykirjallisuuden perustaja, isä Peadar Ua Laoghaire.
Iirin kirjakielen kehityksessä 1900-luvulla onkin ollut pitkälti kyse siitä, että ulsterilaiset ja connemaralaiset ovat hampaat irvessä vääntäneet alun perin liiaksi Kerryyn päin reivattua kurssia pohjoisempaan suuntaan. Toisaalta on tietysti hyvä, että Munsterin melko akuutisti sukupuuton uhkaama iiri on saanut sanoa sanottavansa ennen häviämistään.
Kun opiskelija kysyy, mitä iiriä hänen olisi paras opetella, niin vastaus on, että hänen tulee opetella kieli standardin mukaan, mutta niiltä osin kuin standardi on tulkinnanvarainen, hänen on syytä valita murteensa ja pitäytyä johdonmukaisesti siinä. Itse olen valinnut kaiken uhallakin Ulsterin murteen, mutta täytyy muistaa, että oma iirini on saanut vaikutteita muistakin iirin kielen muodoista pyrkiessäni tietoisesti rikastuttamaan sitä kaunokirjallisiin tarkoituksiin. En voi luvata opettavani maailman parasta iiriä, mutta sen voin taata, että minun iirini on pikemminkin paremmasta kuin huonommasta päästä.
